Toivoisin, että jokainen lukisi tämän taistelutarinan!!
Tämä tarina kertoo naisesta joka taisteli sen puolesta, että saisi vielä liikkua ja urheilla täysillä, tehdä sitä mitä rakastaa!! En vaan löydä sanoja tällaselle supertaistelijalle!!! Jos et jaksa tätä minun höpötystä lukea, LUE EDES ANSKUN OMAKOHTAINEN TARINA LOPUSSA!!!
Mies varaili vaimollensa boudoirkuvausta. Ihanaa! Hän kertoi, että taustalla olisi hieman tarinaa, ja kuvaus olisi tärkeä tälle naiselle. Sovimme, että näkisimme ja juttelisimme hieman mitä lähtisimme tekemään.
Näimme Anne-Marie Kainulaisen kanssa yhtenä maanantaina ja Wau mikä nainen!!! Se kaikki ilo ja rohkeus ja sisäinen kauneus mikä Anskusta loisti, sai minut kananlihalle. Saati sitten se kertomus mitä hän on kokenut!! Suunnitelmat lähtivätkin melko hurjiksi, mutta yhteinen sävel oli todella löytynyt.
Kuvauspäivä oli kyllä aivan hulvaton. Upea Elina Kymäläinen (Meikkistudio Elina K) teki aamutuimaan NIIN mielettömän meikin Anskulle, että kyllä siinä haukoimme henkeä. Minä siinä juostessa kyselemässä heilutettavaa hametta… joka sitten löytyikin Ballerina ja liikunta Oy:n valikoimasta.
Lähdimme Hiedanrantaan Kuivaamolle, sillä studioni ei olisi riittänyt tangon kanssa leikkimiseen. Tehtaalla oli apunani Elinan lisäksi myös ihana mieheni Krister Löfroth JAS kamerakaupasta ja pääsin testaamaankin uusia salamalaitteita.. Taitaa ollakin uusien salamoiden aika; Jinbeit toimivat loistavasti!!!
Kristerin kuvaama video tehtaalla kertoo kyllä mainiosti meidän päivästä!! Kiitos Krister!!
Kuvat päivästä ovat täydellisiä!! Kuinka kuviin voikaan sisältyä niin paljon!!! Olen niin suunnattoman otettu, että saan tehdä tätä työtä näin upeiden ihmisten kanssa ja lähteä tarinoihin mukaan!!!!
Nyt Anskun vuoro:
.
”Kuinka elämä muuttui yhdessä päivässä
Elämä voi heittää eteensä ilman varoituksia isojakin muutoksia ja vaikeita asioita käsiteltäväksi. Itse kohtasin oman elämäni suunnan muuttavan päivän syksyllä 2018. Vaikka olen viimeisen vuoden aikana kokenut raskaita asioita, olen myös oppinut uutta itsestäni ja elämästäni.
Aktiivisena liikkujana, liikunnanohjaajana sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin puolestapuhujana lähdin kesällä 2018 innolla mukaan tarjottuun mahdollisuuteen osallistua Firstbeat hyvinvointianalyysiin. Toivoin saavani arvokasta tietoa omasta palautumisestani ja stressitasoistani. Mutta, tuon analyysin tulos olikin käynti työterveyslääkärillä sekä kardiologilla ja diagnoosina sydänsairaus. Muistan yhä edelleen kuinka tuntui, kuin olisin ollut kärpäsenä katossa seuraamassa tilannetta jossa kardiologi kertoo minulle sydänsairaudestani. En oikein sisäistänyt kuulemaani enkä edes kokenut shokkia.
Vasta muutama viikko diagnoosin jälkeen ymmärsin mitä olin kuullut. Mietin miten voi olla mahdollista, että minä nuori, hyvässä fyysisessä kunnossa oleva, itsestäni huolehtiva ja terve ihminen olenkin muka sairas? Enhän minä ole vanha, vain vanhat ihmiset potevat sydänsairauksia. Miksi minä? Vai onko kyseessä todella törkeä pila? Omat rakkaat harrastukset (juoksu, tankotanssi ja cross training) olivatkin yhtäkkiä kiellettyjä, liikunnanohjaajan työ vaakalaudalla ja mikä pahinta myös omat lapsetkin voisivat olla saman sairauden kantajia. Koin totaalisen romahduksen, aivan kuin pohja elämältä olisi viety. Kapinoin vastaan, otin riskejä tekemällä asioita jotka olivat kiellettyjä. Seuraavana päivänä pelkäsinkin, että kuolenko kun eilen juoksin hetken. Syksy meni kuin sumussa.
Vuoden lähestyessä loppua tuli eteen suuren päätöksen tekeminen. Jatkanko tällaista uutta rajattua elämää vai menenkö sydänleikkaukseen joka ei ole riskitön. Lopulta kuitenkin päätös oli helppo: leikataan! Reilu kuukausi aikaa järjestellä asiat niin että voin hyvillä mielin toipua leikkauksen jälkeiset kolme kuukautta.
Tammikuussa 2019 olin leikkauksessa, alkoi toipuminen sekä sen jälkeinen kuntoutus. Toipuminen oli hurjaa henkistä vuoristorataa. Jonain päivänä tulevaisuus tuntui valoisalta ja seuraavana päivänä pelkäsinkin etten enää koskaan pääse juoksemaan tai tanssimaan. Lopulta opin katsomaan taaksepäin, mikä oli tilanne kaksi viikkoa sitten ja vertaamaan sitä sen hetkiseen tilanteeseen. Huomasinkin toipumisen edistyksen! Merkitsin kalenteriin sellaiset päivät, jolloin saisin viimeinkin tehdä jotain uutta. Sen avulla jaksoin.
Mitä sitten opin? Hetkeen pysähtymisen taidon, nauttimaan tekemättömyydestä. Todellakin opin, osin väkisin, sillä tässä hektisessä maailmassa se ei ole aina helppoa. Opin myös nauttimaan elämän pienistä ilon hetkistä perheen kanssa, töissä tai harrastuksissa. Ja noita ilon hetkiä onkin riittänyt, erityisesti tankotanssin saralla. Riemun kiljahduksia kun onnistun tekemään liikkeen johon en alkuvuonna kuvitellut enää koskaan pystyväni.
Nyt lähes vuosi diagnoosista temppuilen tangolla ja kamera käy. ”Uskomatonta, olenko tuo minä?” kysyn monta kertaa kun näen kuvia. Kyllä! Viimeinkin olen pystynyt hyväksymään sairastumiseni ja sydänleikkauksen. ”
-Ansku
