Maaliskuussa olen oppinut paljon itsestäni ja yrittämisestä! Välillä on täytynyt käydä jopa epämukavauusalueella jotta on taas oppinut jotain upeaa. Tässä muutavia mahtavia kokemuksia..
Net-raudan mainoskuvauksissa
Oli todella mielenkiintoista käydä kuvaamassa still-kuvia Net-raudan TV-mainoskuvauksissa. On upeaa nähdä kun on ympärillä monen alan ammattilaisia ja kaikki osaavat hommansa. Pitkä oli päivä mutta mielenkiintoinen! Net-rauta ei muuten todellakaan ole mikään rautakauppa… 😉
En yhtään ymmärrä miksi mulle naurettiin ja miks mun selkä on aina kipeä.. 🙂
Marian ja Christianin promokuvauksissa
Kävimme kuvailemassa promokuvia Mariasta ja Christianista Lempäälän idyllisissä maalaismaisemissa. Päädyimme erääseen pihaan joka näytti mielenkiintoiselta. Päätimme kysäistä paikan omistavalta rouvalta josko voisimme ottaa pari kuvaa heidän pihassaan. Lopulta upean, koko piha-alueen kattavan esittelykierroksen jälkeen saimme vapaasti kuvailla missä vain. Ja heinälatoonkin pääsimme. Kyllä meitä vähän jännitti kysyä, mutta se kannatti. 🙂
Maria ja Christian järjestävät tänä vuonna jo toista kertaa Suomen paras duo-kisan. Karsinnat ovat juuri meneillään eri puolilla Suomea.
Monia asioita, joita kuvaajana en kovasti tee, on olla itse mallina. Sain kuitenkin olla Kristerin kuvauksissa mallina.
On hyvä kokeilla mallina oloa, jotta tietää kuinka avuton sitä onkaan ilman peiliä.. Mallinohjaus onkin todella tärkeää valokuvaajan työssä. Pääsin samalla testaamaan uutta Italiasta ostamaani naamiota, jota aion käyttää esim huomenlahjakuvauksissa. Käy kurkkaamassa kuvat tästä.
Pääsin myös kokemaan jotain todella pelottavaa mutta mielettömän mielenkiintoista, kun minua haastateltiin pieneen TV-mainospätkään. Mutta kokemuksena se oli kasvattava ja mielenkiinnolla odotan mitä siitä tuli..
Minä niin rakastan työtäni!!
Kaiken tällaisen uuden kokemisen lisäksi olen huomannut, että nykyään asiakkaat auttavat minua kehittymään työssäni ja keksivät uusia hauskoja ideoita kuviin, ja se antaa haasteita ja pitää mielenkiinnon yllä. Vaikka koitan pitää itseäni koko ajan ajantasalla mitä muualla maailmassa tapahtuu ja mikä on ”kuuminta hottia”, parhaat uudet ideat tulevat asiakkailta!!! Esimerkiksi nykyään lapsikuvauksissa ei TODELLAKAAN pönötetä syöttötuolissa, vaan studiolle tullaan läträämään kakulla tai leikkimään popcorneilla!!! AIVAN MAHTAVAA!!! Kiitos ihanille asiakkaille näistä ideoista!!!
Hauskaa pääsiäistä kaikille!!! <3